Kesäkuussa 2009 lähdimme katsomaan Matunin etukäteen tiedustelemia maalaiskyliä, sellaisia joissa olisi tarvetta avulle. Olimme ajatelleet aloittaa hyväntekevaisyystyömme lapsista ja loogisesti maassa jossa koulutus lapsille ei ole itsestäänselvyys, halusimme tukea lasten koulunkayntiä. Matun oli löytanyt kaksi köyhää maalaiskylää joidenka lapsilla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin niiden syrjäisen sijainnin vuoksi. Näissä kylissä oli myös valmiiksi mahdolliset koulurakennukset, joita voisimme koulunperustamis-tarkoitukseen hyödyntää.
Lähdimme auringon noustessa vuokra-autolla Kalkutasta kamera ja videokamera laukussa innokkaina rytkyttämään kuoppaisia teitä kohden etelää. Matkaa oli tehtävä 130 km, aikaa tähän kului 3 tuntia. Ensimmäiseen kylään saapuessamme vastassa meitä oli suuri joukko ihmisiä, lapset piilottelivat aikuisten takana silmät suurina ihmetyksestä näitä valkoisia ihmisiä kohtaan. Meidät vietiin katsomaan kylää ja mahdollista koulurakennusta sekä tapaamaan kylän vanhimpia keskustelumielessä. Siinä juodessamme koulun viereisestä palmusta haettua kookospähkinän vettä, kuuntelimme kyläläisten tarinaa. Kylän asukkaat olivat suhteellisen omavaraisia, monella oli maata sen verran että pystyivät viljelemään riisiä ja kasviksia omaan käyttöön. Rahaa heillä ei ole koska hyvin harvalla on oman maan ja kodin (savesta rakennetut talot, kts. kuva ylhäällä) kunnossapidon lisäksi muuta työtä. Siispä mm. terveydenhuolto ja koulutus, joihin tarvitaan edes se pieni määrä rahaa, mutta jota ei ole, jää kyläläisiltä saamatta. Joku taho on vuosia sitten porannut puhdasvesikaivoja kylään, joten siitä ei onneksi ollut pulaa. Kyläläisten talot olivat rakennettu savimaasta ja auringonpaahtessa niistä oli kehkeytynyt hyviä taloja maalaisolosuhteisiin. Sähköä ei tietenkään kylässa ollut.
Parin tunnin visiitti jätti meihin lämpimän tunteen ja meistä tuntui pahalta edes lahteä käymään toisessa kylässä tutustumassa. Kuinka niistä nyt voisi valita vain toisen??! Ja sitten toisen kylän asukkaille pitäisi ilmoittaa että emme me teidän kylään nyt tulekkaan koulua kunnostamaan. Voih eei :(. No Matun meidät kuitenkin kannusti matkaan, koska käynnistä oli jo sovittu. Toisessa kylässa oli ihan yhtä lämmin vastaanotto ja yhtä suuri tarve avulle. Mutta tunnepuolella ensimmäinen kylä oli jo ottanut etulyöntiaseman. Palattuamme takasin Kalkutaan keskustelimme järjen kanssa molemmista kylista. Matun toi esiin painavan seikan, joka sai meidät tekemään päätöksen – toisessa kylässa koulurakennus oli kyläyhteisön omistama, toisessa yksityishenkilön. Matunin kokemuksen mukaan yksityishenkilön omistamassa rakennuksessa toimiminen saattaisi tuoda tulevaisuudessa vaikeuksia, mm. jos hän haluisikin rakennuksen toiseen käyttöön tai alkaisi vaatia vuokraa siitä tms. Tämä järkipäätös tuki siis tunnepuolen päätöstämme – Matun teki puhelinsoiton ensimmäiseksi vierailemaamme kylään, Ateswartalaan, jossa sydämet hymyilivät.
