Seinät ja katot kasaan makkaraa syömällä!

Heippa. Tällä kertaa blogitekstistä vastaa Arto. Tästä lähtee elämäni ensimmäinen blogikirjoitus, peukut pystyyn! Olen ollut Canelipuu ry: n toiminnassa mukana parisen vuotta ja viimeisen vuoden ajan hallituksessa. Yksi minun tärkeimmistä tehtävistä Canelipuu ry: ssä on olla mukana ideoimassa uusia tapoja ja tapahtumia, joilla varainkeruuta saataisiin vauhditettua. Etenkin uuden rakennusprojektin alettua, erilaisten tapahtumien ja tempauksien avulla on saatu hienosti porukkaa aktivoitua.

canelipuu-ravintolapaivat Viime ravintolapäivänä olin jo toista kertaa mukana House of sausage- nimisellä ravintolalla. Ravintolan kokoonpanoon kuului itseni lisäksi veljeni Matti ja avopuolisoni Nina. Ravintolamme tarjosi itse valmistettuja makkaroita muurikalla paistettuna ja koko päivän tuotto lahjoitettiin Canelipuu ry: lle. Mukana tukemassa molemmilla kerroilla on ollut E. Gavrielides Oy, joka on tarjonnut Bionade- virvoitusjuomat myytäväksi nimellishinnalla. Ravintolapäivä valikoitui monistakin syistä varainkeruuohjelmaan. Ruoka ja ruoanlaitto ovat olleet aina erittäin tärkeä asia itselleni ja siitä on aina nauttinut eniten, kun on saanut laittaa muille ruokaa. Ruoka yhdistää ihmisiä ja tuo hyvää mieltä – tähän ajatukseen ravintolapäivän menestys varmasti perustuukin.

Makkarat ja Intia?…jep!

No mikäs yhdistää kotitekoisia makkaroita ja Intiaa? Äkkiseltään ajateltuna ei juuri mikään. Makkara on yllättävänkin universaali ruokalaji, jota on valmistettu jo ennen ajanlaskun alkua ja joka on levittäytynyt maailman joka kolkkaan. Intia on toki hyvin kasvispainotteinen ruokatarjonnassaan ja olisi, ehkä tökeröä yrittää rakentaa aasinsiltaa härmäläisen makkarakojun ja Länsi-Bengalin välille.

Ajatus oli alkujaan lähteä Canelipuu nimellä ravintolapäivään ja valmistaa kasvisruokaa – uskokaa tai älkää mutta tein jopa kokeiluja kotona mm. kasviskofta ja kurkku-limeraita- combolle, Raoul voi todistaa  😉 Ajatus kääntyi lähinnä sen takia, koska Canelipuulla ei ole Y-tunnusta ja haluamme välttää kaikki mahdollisuudet byrokratiakonfliktille. Päätöksen jälkeen aloin epäilemään kasvisruokavalintaa, joka ei olisi kuitenkaan ihan ominta itseäni ja veljeni kanssa päädyimme makkaroihin. Niillä pystyisi kuitenkin erottumaan tarjonnasta ja niitä olimme jo aikaisemmin tehneet, joten homma sujuisi.

canelipuu-makkaran-mausteet

Valmistelut

Ravintolapäivään valmistautuminen olisi helpompaa, olihan edellisellä kerralla maksettu oppirahat ja saatu käsitys kysynnästä. Myös kulujen arviointi olisi helpompaa, sillä mm. viimekerralle hankittu muurikka oli teräsharjauksen jälkeen kuin uusi. Tilasimme lihakauppiaalta jauhettua porsaanlihaa, jauhettua silavaa sekä lampaan suolia. Kuiva- ja tuoremausteet haettiin lähikaupasta ja yleiskone lihamyllyllä löytyi keittiöstä. Valmistus itsessään on melko helppoa, kunhan ottaa huomioon muutaman pointin.

canelipuu-makkaran-mausteet1

Valmistus

Makkarahan on käytännössä maustettu jauhelihataikina, jossa on lisäksi sekoitettuna silavaa sekä jäähilettä tai kylmää nestettä (vettä, lientä, viiniä olutta…). Idea on, että kun haluttu karkeusaste on saatu jauhettua, sekoitetaan jauhettu silava ja neste taikinaan niin, että ne emulgoituvat keskenään ja tekevät taikinasta pehmeämmän. Aivan 10% paistijauhelihasta sellaisenaan ei kannata makkaroita alkaa valmistamaan, sillä makkara tarvitsee pysyäkseen mehevänä runsaasti rasvaa sekä nestettä. Valmiin makkaran rasvapitoisuus on n. 20 – 25 %. Makkarat kannattaa myös maustaa melko runsaalla kädellä, sillä paistamisen myötä maut hieman tasoittuvat; suola pitoisuuskin on ollut jotain 1,5 % luokkaa.

Ravintolapäivää edeltävä perjantai-ilta menikin valmistuksen parissa. Kolmeen pekkaan aikaa kului kolmatta tuntia, olihan tavaraa tosin yli 13 kg. Mutta mukavaa ajanvietettä oli, hyvä porukka ja pari virvoitusjuomaa teki hommasta helppoa.

canelipuu-makkaran-valmistus

The Day

Heitettiin kamat autoon ja paikanpäälle. Ravintola avautui tällä kertaa Kamppiin, Eerikinkadun ja Köydenpunojankadun kulmaan. Ravintolan kasaus sujui jo saumattomammin edelliskerrasta oppineena, puolen tunnin päästä oli ensimmäisen makkarat pannulla. Kuhina alkoi välittömästi. Olimme markkinoineet tapahtumaa hieman voimakkaammin, ennakoiden talviolosuhteet ja laskiaispäivän. Tuttuja ja tuntemattomia löysi paikanpäälle käsittämättömän paljon ja palveluketju oli ajoittain koetuksella. Työnjako oli selkeä; pääkokkina otin vastuun paistopisteestä kun Matti hoiti myymisen ja asiakkaille lirkuttelun  🙂 ja Nina vastasi rahastuksesta. Saimme mahtavaa tulitukea myös Matin tyttöystävältä, joka hoiti meille tuoleja ja pöydän mihin asiakkaat pääsivät syömään. Pannu oli kuumana n. 3 tunnin ajan, jonka jälkeen viimeisetkin makkarat olivat paistettu. Urakan jälkeen Matin tyttöystävä oli laittanut vielä saunan päälle ja leiponut Pohjois-Karjalaisella tarmolla uskomattomat laskiaispullat. Olipa hieno päivä!

canelipuu-makkarat2

Jälkipuinti

Fiilis oli uskomaton. Pelkästään homman valmisteleminen ja kimpassa tekeminen oli niin mukavaa mutta vielä se, että rahat menevät oikeasti tärkeään tarkoitukseen. Ihmiset ovat myös niin hyvällä tuulella, että se tarttuu pakostikin. Ajatelkaa, että tällä panostuksella saimme kasaan lähes 400€ kun raaka-aineet olivat vähennetty. Sillä summalla saadaan katettua mm. kaikki lisärakennukseen tarvittavat ikkunat tai esimerkiksi puolet kaikesta tarvittavasta sementistä. Tuntuu aika käsittämättömältä.

Ravintolapäivässä, ja myös muissa Canelipuu ry: n tapahtumissa kiteytyy koko Canelipuu ry: n kantava ajatus – ja slogan itse asiassa: ”Pienillä teoilla on merkitystä”. Ei ole väärin ajatella, että maailman muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi tai tasavertaisemmaksi vaatii valtavia ponnistuksia. Kuitenkin näin ajateltuna voi johtaa omien auttamismahdollisuuksien aliarvioimiseen. Suuret muutokset lähtevät kuitenkin yksittäisten ihmisten pienistä teoista ja niiden leviämisestä.

 

Canelipuu ry on mukana monilla kirpputoreilla, monesti niin että ihmisten lahjoittamia tavaroita viedään vapaaehtoisten voimin kirpparille myyntiin ja myynti ohjataan Canelipuu ry: lle. Olemme mukana myös joissain myyjäisissä, jossa ystävät ja tuttavat ovat leiponeet herkkuja joiden tuotto ohjataan Canelipuulle.

Jos sinulla on idea tapahtumalle, jossa Canelipuu voisi olla mukana tai haluat tulla auttamaan niin ole rohkeasti yhteydessä.

info[at]canelipuu.com

arto.tuominen[at]canenlipuu.com

Mukavaa kevättä kaikille!

-Arto

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: