LÄMMIN VASTAANOTTO KOULULLAMME

Kalkutasta ajeli kolmisen tuntia koulumme läheiseen maalaiskylään, jossa yövyimme ensimmäisen maaseutuyön. Matun oli hankkinut ajokortin, joten pääsimme nyt ensi kertaa hänen kyytiinsä kun vuokrasimme auton kouluvierailua varten. Ensimmäistä kertaa viiteen päivään aurinko paahtoi niin, että lämmössä oli pitelemistä, +31 astetta. Matka sujui yksillä oksennuksilla ja perillä odotti iloinen jälleennäkeminen tuttujen kanssa. Ilta ihmeteltiin lukuisia tulikärpäsiä, kirkasta tähtitaivasta ja tajutonta määrää erilaisia hämähäkkejä ja pörriäisiä. Onneksi pojat nukahtivat turvaan hyttysverkon alle pian. Olimme Sundarbansin suistoalueella, lähellä viidakkoa joten kylässä oli mm. paljon myrkyllisiä käärmeitä. Voitte kuvitella kuinka äidillä oli katsomista pikkuisten perään kun he mennä viipelsivät…

Seuraavana aamuna, maalaisaamiaisen jälkeen ajoimme tunnin matkan koulullemme Ateswartalan kylään. Meillä oli ihana vastaanotto! Kaikki koulun oppilaat ja opettajat olivat asettuneet jonoon, saimme kukkaseppeleet kaulaamme ja kuljimme kukkalehtisateessa koulumme pihaan. Poikia kaikki hämmensi ja meitä aikuisia hymyilytti. Olipa hienoa olla täällä taas, kahden ja puolen vuoden jälkeen. Siinä se seisoi, uusi uljas koulurakennus vanhan söötin vieressä. Olimme niin ylpeitä ja kiitollisia kaikille jotka olivat osallistuneet näihin talkoisiin, Suomessa varainkeruun ja Intiassa käytännön järjestelyjen osalta.

DSC_3755

Opettajat johdattivat lapset takaisin luokkiin ja he jatkoivat oppitunteja sillä välin kun me saimme asettua tavaroinemme uuteen opettajien huoneeseen. Saimme koulun viereisestä palmusta kookospähkinät ja joimme raikastavat kookosvedet niistä, oli kuuma! Kiersimme luokissa katsomassa opetusta ja lapsia, joita hymyilytti yhtä lailla kuin meitä. Täällä taas! Rohan ja Karel olivat aluksi ujoja, mutta pian juoksentelivat ympäriinsä saaden paljon huomiota kaikilta. Istuimme alas ja ihastelimme meidän kaikkien aikaansaannoksia. Seitsemän vuotta sitten tässä samaisessa paikassa oli ränsistynyt rakennus, nyt kaunis koulu täynnä elämää, iloa, tietoa, taitoa ja toivoa!

Saimme kunnian jakaa koulumme oppilaille uudet koulupuvut, ne joihin keräsimme joulun alla rahaa. Iso kiitos kaikille keräykseen osalitujille! Näimme omin silmin kuinka tarpeeseen uudet puvut tulivatkaan. Kahden vuoden takaiset koulupuvut olivat jääneet pieniksi ja olivat jo jokseenkin risaisia. Lapset olivat iloisia uusista vaatteistaan.

DSC_3157

Illan pimetessä asetuimme hyttysverkon alle poikien kanssa koska olimme malaria-alueella ja halusimme suojella heitä tietenkin moskiitoilta. Kaukaa kuului hääjuhlien musiikki. Huomenna olisi uuden koulurakennuksen avajaisjuhlat, jonka myötä koulu otettaisiin opetuskäyttöön, uudet koulupuvut yllä.

-Katja

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: